Työsuhteen tunnusmerkit

Työsuhde on työntekijän ja työnantajan välinen suhde, joka syntyy, kun he sopivat työskentelystä: työntekijä tekee työtä työnantajalle ja työnantaja maksaa siitä palkkaa. Työsuhteen olemassaololla on suuri merkitys, sillä työsuhteessa työntekijää suojaavat monet lait – kuten oikeus palkalliseen lomaan, työaikasäännökset ja irtisanomissuoja – joita ei sovelleta muissa työmuodoissa. Siksi on tärkeää tunnistaa, milloin kyseessä on työsuhde. Seuraavassa käydään läpi, mikä on työsuhde ja mitkä ovat sen tunnusmerkit, mitä kaikkea työsuhteeksi katsotaan, millaisia työsuhteita voi olla ja miten työsuhteen ehdot määräytyvät.

Mikä on työsuhde ja mitkä ovat sen tunnusmerkit?

Työsuhde tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että ihminen (työntekijä) tekee työtä toisen (työnantajan) lukuun ja tämän johdon alaisena palkkaa vastaan. Suomen työlainsäädännössä työsuhteen käsitteen tarkka sisältö on määritelty Työsopimuslaissa. Työsopimuslain mukaan työsuhde edellyttää tiettyjen tunnusmerkkien täyttymistä. Kaikkien seuraavien tunnusmerkkien on toteuduttava samanaikaisesti, jotta suhdetta pidetään työsuhteena:

1. Sopimus: Työsuhde perustuu työnantajan ja työntekijän väliseen sopimukseen (työsopimukseen). Sopimus voi olla kirjallinen, suullinen tai jopa hiljaisesti syntynyt; laki ei vaadi tiettyä muotoa. Tärkeintä on, että osapuolet ovat yhteisesti ymmärtäneet ja hyväksyneet työskentelyn ehdot. Sopimus luo oikeudellisen siteen työntekijän ja työnantajan välille.
2. Työn tekeminen (ansiotyö): Työsuhteessa työntekijä tekee konkreettista työtä, jolla on taloudellista arvoa. Työn tulee olla muutakin kuin harrastus – sen täytyy tuottaa hyötyä tai ansioita. Esimerkiksi vapaaehtoistyö tai talkootyö ei ole työsuhde, koska siinä ei ole tarkoitus ansaita korvausta. Työ ei saa tietenkään olla lainvastaista tai hyvän tavan vastaista.
3. Työn tekeminen toiselle, henkilökohtaisesti: Työtä tehdään toisen osapuolen hyväksi, eli työnantajan lukuun. Työn tulokset kuuluvat työnantajalle. Työntekijä sitoutuu yleensä suorittamaan työn henkilökohtaisesti – hän ei voi vapaasti teettää työtä jollakulla muulla. Jos työntekijä tarvitsee apua tai sijaisen, siihen on saatava työnantajan lupa. Tämä erottaa työsuhteen esimerkiksi yrittäjän toimeksiannosta: yrittäjä voi usein itse päättää, kuka työn suorittaa, kun taas työsuhteessa työ on henkilökohtaista.
4. Palkka tai muu vastike: Työsuhteessa työn tekeminen on vastikkeellista. Tämä tarkoittaa, että työntekijälle kuuluu palkka tai jokin muu korvaus tehdystä työstä. Yleensä korvaus on rahapalkka, mutta se voi olla muutakin, millä on taloudellista arvoa (esimerkiksi luontoisetuja, koulutusta, alennuksia tms.). Vaikka palkasta ei olisi erikseen sovittu, lain mukaan työnteosta on oletuksena maksettava kohtuullinen palkka ellei toisin ole selvästi sovittu. Juuri vastikkeellisuus erottaa työsuhteen esimerkiksi talkootyöstä, josta ei makseta palkkaa.
5. Työnantajan johto ja valvonta (direktio-oikeus): Työsuhteen ehkä tärkein tunnusmerkki on se, että työntekijä toimii työnantajan johdon ja valvonnan alaisena. Työnantajalla on niin sanottu direktio-oikeus, eli oikeus määrätä, mitä työtä tehdään, miten se tehdään ja milloin se tehdään. Työsuhteessa tehtävä työ on luonteeltaan ei-itsenäistä: työntekijän on noudatettava työnantajan ohjeita ja määräyksiä. Käytännössä työnantaja voi antaa työntekijälle vapautta ja itsenäisyyttä tehtävien hoitamisessa, mutta periaatteessa työnantajalla säilyy oikeus puuttua ja ohjeistaa työtä tarpeen mukaan. Juuri tämä alaisuus erottaa työsuhteessa olevan työntekijän itsenäisestä yrittäjästä.

Kun kaikki edellä mainitut tunnusmerkit täyttyvät, kyseessä on työsuhde. Mikäli jokin olennainen piirre puuttuu, suhde ei välttämättä ole työsuhde vaan jotain muuta. Esimerkiksi jos työskentely ei perustu sopimukseen, ei synny työsuhdetta. Samoin jos työskentelyssä ei ole selkeää työnantajan määräysvaltaa tai mitään korvausta ei makseta, kyse ei ole työsuhteesta. Työsuhteen tunnusmerkit toteuttava sopimus katsotaan laissa aina työsuhteeksi – osapuolet eivät voi pätevällä sopimuksella kiertää tätä. Toisin sanoen, vaikka sopimukseen kirjattaisiin nimellisesti jotain muuta (esim. “freelancer-sopimus” tms.), mutta käytännössä kaikki työsuhteen tuntomerkit täyttyvät, suhdetta pidetään silti työsuhteena ja työntekijällä on lain mukaiset oikeudet.

Mikä katsotaan työsuhteeksi?

Työsuhteeksi katsotaan käytännössä mikä tahansa työnteon suhde, jossa edellä luetellut tunnusmerkit ilmenevät. Jos työskentelet jollekulle siten, että olet hänen ohjeidensa alainen ja saat palkkaa, laki tulkitsee sinut työntekijäksi ja suhteen työsuhteeksi – riippumatta siitä, miksi osapuolet sitä kutsuvat. Tämä on tärkeää esimerkiksi tilanteissa, joissa työnantaja saattaa virheellisesti kohdella työsuhdetta muuna suhteen muotona (kuten yrittäjänä toimimisena).

On paljon työtilanteita, joissa voi syntyä epäselvyyttä: oletko työntekijä vai yrittäjä? Yrittäjä (tai itsensätyöllistäjä) toimii omalla riskillään ja laskutuksellaan, eikä hän ole toisen johdon alainen – silloin työsuhteen tunnusmerkit eivät täyty. Jos kuitenkin henkilö työskentelee tosiasiallisesti kuin työntekijä (käy esimerkiksi yrityksen työpaikalla sovittuina aikoina, käyttää työnantajan työvälineitä, noudattaa annettuja ohjeita, eikä hanki itse asiakkaita), on hyvin mahdollista, että oikeudellisesti kyse on työsuhteesta, vaikka hänet olisi nimellisesti palkattu toimeksiantosopimuksella tai “kevytyrittäjänä”. Lainsäädäntö on pakottavaa: työsuhteen tunnusmerkkien täyttyessä suhdetta käsitellään työsuhteena kaikkine velvoitteineen ja oikeuksineen.

Joskus voi olla tulkinnanvaraista, onko jokin työnteon muoto työsuhde vai ei. Tällöin asia ratkaistaan kokonaisarvioinnilla: katsotaan kaikki olosuhteet ja piirteet kokonaisuutena. Esimerkiksi osapuolten välinen sopimus ja sen ehdot, työn tekemisen tavat, taloudelliset järjestelyt ja osapuolten tarkoitus vaikuttavat arviointiin. Vuonna 2023 työsopimuslakiin lisättiin nimenomainen maininta tästä kokonaisarvioinnista: jos työsuhteen perustunnusmerkkejä punnitsemalla jää epäselväksi, on arvioitava suhteen luonnetta ottaen huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat. Tämä muutos vahvistaa käytännön, jossa epäselvässä tilanteessa pyritään löytämään todellinen luonne – jotta työsuhdetta ei naamioida esimerkiksi yrittäjyydeksi ilman perusteita.

Käytännössä suomalaisissa oikeustapauksissa on katsottu työsuhteeksi sellaisiakin suhteita, joita osapuolet eivät alun perin pitäneet työsuhteena. Esimerkiksi eräässä korkeimman oikeuden ratkaisussa kirjallinen sopimus nimesi työn suorittajan yrittäjäksi, mutta koska kaikki työsuhteen ehdot täyttyivät käytännössä, katsottiin kyseessä olevan työsuhde. Samoin työoikeuden valvova elin, Työneuvosto, on antanut lausunnon, jonka mukaan eräiden ruokakuljetuslähettien työsuhde-edellytykset täyttyivät, vaikka yritys piti heitä itsenäisinä toimijoina – heidät tuli katsoa työntekijöiksi. Vaikka Työneuvoston lausunnot eivät ole lainvoimaisia tuomioita, ne osoittavat suuntaa: nimikkeillä tai sopimusteknisillä kiertokeinoilla ei voi sivuuttaa työlainsäädäntöä. Lyhyesti: Jos sinun työssäsi ilmenevät työsuhteen tunnusmerkit, olet lain silmissä työntekijä, ja sinulla on oikeus kaikkiin työntekijän etuihin ja suojeluun.

Mitä erilaisia työsuhteita on?

Työsuhteita on olemassa erilaisia muotoja, jotka eroavat kestonsa, työaikansa tai järjestelyjensä puolesta. Kaikissa näissä muodoissa yllä kuvatut työsuhteen tunnusmerkit täyttyvät – erot koskevat lähinnä sopimuksen pituutta tai työn tekemisen tapaa. Seuraavassa esitellään yleisimmät työsuhteen tyypit:

Vakituinen (toistaiseksi voimassa oleva) työsuhde

Vakituinen työsuhde on työsuhde, joka on voimassa toistaiseksi, eli sille ei ole ennalta sovittu päättymispäivää. Työsopimus jatkuu, kunnes joko työntekijä tai työnantaja päättää sen irtisanomalla. Lain lähtökohtana on, että työsopimus solmitaan toistaiseksi voimassa olevaksi, ellei määräaikaisuudelle ole erityistä perustetta. Vakituisessa työsuhteessa irtisanominen on mahdollista vain laissa määritellyillä asiallisilla perusteilla, ja irtisanottaessa on noudatettava sovittuja tai laissa säädettyjä irtisanomisaikoja. Vakituinen työsuhde tuo työntekijälle pitkäaikaisemman työsuhdeturvan, ja työnantajalle jatkuvuutta työvoiman saatavuudessa.

Määräaikainen työsuhde

Määräaikainen työsuhde on voimassa tietyn ennalta sovitun ajan tai tietyn tehtävän suorittamisen ajan. Määräaikainen työsopimus päättyy automaattisesti määräajan umpeutuessa tai sovitun työn valmistuessa, ilman erillistä irtisanomista. Määräaikaisuuden käyttämiselle täytyy lain mukaan olla perusteltu syy. Tyypillisiä hyväksyttäviä syitä määräaikaiselle työsuhteelle ovat esimerkiksi:

• Sijaisuus: esimerkiksi vakituisen työntekijän perhevapaan ajaksi palkattu sijainen.
• Projekti tai kausiluonteinen työ: tietyn projektin kesto tai kausiluontoiset tehtävät (kuten kesätyö tai satokausi).
• Harjoittelu tai oppisopimus: opiskelijan pakollinen harjoittelujakso tai oppisopimuskoulutus, joka on luonteeltaan määräaikainen.
• Muu tilapäinen tarve: jokin muu yrityksen toimintaan liittyvä väliaikainen tarve, joka edellyttää määräaikaista työvoimaa (esim. tilapäinen tilausruuhka).

Määräaikaisia sopimuksia ei saa ketjuttaa päättymättömästi ilman aitoa perustetta. Jos työnantaja ja työntekijä solmivat useita peräkkäisiä määräaikaisia sopimuksia ilman hyväksyttävää syytä, katsotaan työsuhteen olevan tosiasiassa jatkuva (toistaiseksi voimassa). Myöskään määräaikaisen työsuhteen irtisanominen kesken kauden ei yleensä ole mahdollista, ellei siitä ole erikseen sovittu; pääsääntöisesti kumpikin osapuoli on sitoutunut työskentelemään koko määräajan. Jos määräaikaisuuden ehdot eivät täyty (esimerkiksi sopimus on tehty määräaikaiseksi ilman perustetta), voi työntekijä vaatia työsuhdettaan vakituiseksi.

Kokoaikainen työsuhde

Kokoaikainen työsuhde tarkoittaa, että työntekijä tekee työtä kokopäiväisesti, yleensä täyden normaalin työajan. Suomessa kokoaikatyö on usein noin 7,5–8 tuntia päivässä, 5 päivää viikossa, eli yleensä noin 37,5–40 tuntia viikossa (riippuen alasta ja työehtosopimuksesta). Kokoaikaisessa työssä työntekijän työaika vastaa alan tavanomaista täyttä työaikaa. Kokoaikainen työsuhde voi olla toistaiseksi voimassa oleva (vakituinen) tai määräaikainen. Kokoaikatyö takaa täyden palkan ja työajan mukanaan tuomat etuudet (kuten lomakertymän täydeltä työajalta). Työnantajan velvollisuudet kuten työterveyshuolto ja vakuutukset ovat samat, tekipä työntekijä kokopäiväistä tai osa-aikaista työtä – erot näkyvät lähinnä palkassa ja työtunneissa.

Osa-aikainen työsuhde

Osa-aikainen työsuhde tarkoittaa, että työntekijä tekee työtä vähemmän kuin täyden työajan verran – esimerkiksi puolet päivästä tai muutamina päivinä viikossa. Osa-aikatyössä työtunnit ovat vähäisemmät kuin kokoaikatyössä, ja palkka sekä lomakertymä suhteutetaan tehtyihin tunteihin. Osa-aikaisuus voi perustua työntekijän toiveeseen (esim. opiskelun tai perhetilanteen takia lyhyempi viikko) tai työnantajan tarjoamaan työtuntien määrään. Lainsäädäntö turvaa osa-aikaiselle työntekijälle tietyt oikeudet: esimerkiksi, jos työpaikalla tarvitaan lisää työvoimaa, lisätyötunteja on tarjottava ensisijaisesti osa-aikaisille työntekijöille ennen kuin palkataan uutta henkilöstöä. Näin osa-aikaiselle voi avautua mahdollisuus lisätä tuntejaan. Osa-aikainen työsuhde voi olla vakituinen tai määräaikainen. On myös ns. osa-aikaeläkkeen tai osittaisen hoitovapaan tilanteita, joissa työntekijä tilapäisesti on osa-aikaisesti töissä erityisestä syystä.

Vuokratyösuhde (vuokratyö)

Vuokratyö on järjestely, jossa on kolme osapuolta: työntekijä, vuokraava yritys (työnantaja) ja käyttäjäyritys, jonka työvoimana työntekijä toimii. Vuokratyösuhteessa työntekijä solmii työsopimuksen henkilöstövuokrausyrityksen (eli vuokrafirman) kanssa – se on hänen juridinen työnantajansa, joka maksaa palkan. Työntekijä tekee kuitenkin päivittäisen työnsä käyttäjäyrityksen tiloissa ja johdon alaisena. Käytännössä käyttäjäyritys ohjaa työntekoa päivittäin, mutta esimerkiksi palkanmaksu, työsuhde-edut ja työsuhteen ehdot tulevat vuokrayrityksen kautta. Vuokratyöntekijällä on samat työoikeudelliset perusoikeudet kuin muillakin työntekijöillä, mutta vuokratyössä on erityistä se, että työpaikka ja -tehtävät voivat vaihdella asiakkaana olevien yritysten mukaan. Vuokratyösuhde on useimmiten toistaiseksi voimassa oleva työsuhde vuokrayrityksen kanssa, mutta työn kohde (käyttäjäyritys) voi vaihtua toimeksiantosopimusten mukaisesti. Vuokratyö mahdollistaa yrityksille joustavan työvoiman käytön ja työntekijälle monipuolisia työkokemuksia, mutta se voi myös tarkoittaa epävarmempaa työkuvaa, jos toimeksiannot ovat lyhyitä.

Oppisopimussuhde

Oppisopimus on yhdistelmä työskentelyä ja opiskelua. Oppisopimuksessa tehdään määräaikainen työsopimus, jonka ajaksi työntekijä (opiskelija) sitoutuu tekemään työtä ja samalla suorittamaan ammatillista koulutusta. Työnantaja maksaa oppisopimusopiskelijalle palkkaa kuten työntekijälle, ja vastineeksi opiskelija oppii ammatin käytännössä työpaikalla. Suurin osa oppimisesta tapahtuu työtehtävissä, ja tätä täydennetään teoreettisilla opinnoilla oppilaitoksessa. Oppisopimus on win-win: työntekijä saa koulutuksen ohella työkokemusta ja ansioita, työnantaja saa motivoituneen työntekijän ja mahdollisuuden kouluttaa häntä yrityksen tarpeisiin. Koska oppisopimus on työsuhde, oppisopimusopiskelijalla on samat perusoikeudet kuin muillakin työntekijöillä (esim. työaikasuoja, lomat kertyvät, työterveyshuolto kuuluu). Oppisopimus päättyy yleensä, kun koulutusjakso on suoritettu ja tutkinto saatu, ellei osapuolten kesken sovita jatkosta tavallisena työsuhteena.

Nollatuntisopimus ja tarvittaessa työhön kutsuttava

Viime vuosina esiin on noussut työsuhdemuoto nimeltä nollatuntisopimus. Nollatuntisopimuksessa työsopimukseen kirjataan työajan vaihteluväli siten, että vähimmäistuntimäärä on 0 tuntia viikossa (esimerkiksi “0–20 tuntia viikossa”). Tämä tarkoittaa, että työnantajalla ei ole velvollisuutta tarjota työtunteja, mutta voi tarpeen mukaan tarjota jopa täyden työajan puitteissa tunteja ilmoitetun maksimin rajoissa. Työntekijän kannalta nollatuntisopimus on joustava, mutta samalla epävarma: työtunteja ja palkkaa ei ole taattu. Työsopimuslaissa vaihtelevaa työaikaa, kuten nollatunteja, on rajoitettu niin, että jos aloite tulee työnantajalta, pitää tuntivaihtelulle olla aito tarve. Joillakin aloilla (esimerkiksi useimmissa Palvelualojen ammattiliiton työehtosopimuksissa) täysin nollaa tuntia ei edes saa sopimukseen laittaa, vaan on määriteltävä jokin vähimmäistuntimäärä.

Tarvittaessa töihin kutsuttava työntekijä on hieman samankaltainen tilanne: työntekijä on käytettävissä kutsusta, mutta ilman taattua säännöllistä työaikaa. Jos työsopimuksessa on sovittu, että työntekijä tekee töitä vain erikseen kutsuttaessa, tulkitaan jokainen erillinen työjakso yleensä omaksi määräaikaiseksi työsuhteekseen. Käytännössä kuitenkin työntekijä on koko ajan työsopimussuhteessa työnantajaan, vaikkei töitä jatkuvasti tarjottaisikaan. Laki turvaa näissäkin tilanteissa sen, että työntekijän perusturva toteutuu: esimerkiksi työsuhde-etuuksia (kuten lomakorvausta) kertyy suhteessa tehtyihin tunteihin ja työntekijällä on oikeus kieltäytyä työvuorosta, jos minimityötunteja ei ole luvattu.

Yhteenvetona työsuhteen muodoista: Työtä voidaan tehdä vakituisesti tai määräaikaisesti, koko- tai osa-aikaisesti, yhdellä työnantajalla tai vuokratyönä, ja erityistilanteissa oppisopimuksella tai vaihtelevalla tuntimäärällä. Kaikissa näissä tapauksissa työsuhteen perusluonne – sopimus, työnteko, vastikkeellisuus, alaisuus – on sama. Työsuhteen muodolla on vaikutusta joihinkin ehtoihin: esimerkiksi määräaikaisessa työsuhteessa ei ole irtisanomisaikaa ellei sovita, osa-aikaisella on oikeus lisätunteihin, ja vakituisessa työsuhteessa on voimakkaampi irtisanomissuoja. Siksi työntekijän on hyvä ymmärtää, millaisessa työsuhteessa on, jotta tietää omat oikeutensa ja velvollisuutensa.

Miten työsuhteen ehdot määräytyvät?

Työsuhteessa on monenlaisia ehtoja: palkka, työaika, lomat, työntekopaikka, tehtävänkuva, irtisanomisaika ja niin edelleen. Työsuhteen ehdot määräytyvät useiden erilaisten lähteiden perusteella. Keskeiset työsuhteen ehtojen määräytymiseen vaikuttavat tekijät ovat:

• Työsopimus: Ensisijaisesti työnantaja ja työntekijä sopivat keskenään työsopimuksessa työsuhteen ehdoista. Työsopimuksessa määritellään esimerkiksi työnteon aloitusajankohta, onko työsuhde määräaikainen vai toistaiseksi voimassa, työntekopaikka, työtehtävät, palkka ja palkanmaksukausi, työaika (kokopäivätyö vai osa-aikatyö, mahdolliset työvuorot), vuosiloman määräytyminen, sovellettava työehtosopimus jne. Työsopimus on suositeltavaa tehdä kirjallisesti, jotta molemmilla on selvillä mitä on sovittu. Jos jokin ehto jää sopimuksessa mainitsematta, tulkintaan käytetään muita alla mainittuja lähteitä.
• Työehtosopimus (TES): Monilla aloilla on voimassa työehtosopimus, joka on alan työnantajaliiton ja työntekijäliiton välinen sopimus vähimmäistyöehdoista. Työehtosopimus määrää esimerkiksi vähimmäispalkan eri tehtävissä, lisät (ilta-, yö- ja viikonloppulisät), työajan jaksotukset, lomarahat, sairausajan palkan ja muita tärkeitä ehtoja. Jos työnantaja kuuluu sopimuksen tehneeseen työnantajaliittoon tai alalla on yleissitova työehtosopimus, työehtosopimuksen ehtoja on noudatettava vähintään. Työehtosopimus on työntekijän turva: se takaa, ettei työsopimuksella voida sopia huonommista ehdoista kuin mitä TES määrää. Esimerkiksi alakohtainen TES voi taata tietyn vähimmäispalkan, jota alempaa palkkaa ei saa sopia edes työntekijän suostumuksella.
• Työlainsäädäntö: Kaikkia työsuhteita säätelee joukko pakottavia lakeja, jotka luovat vähimmäisoikeudet ja -velvollisuudet. Tärkeimpiä lakeja ovat Työsopimuslaki, Työaikalaki, Vuosilomalaki, Työturvallisuuslaki, Yhdenvertaisuuslaki, ja monet muut. Lait säätävät esimerkiksi, että irtisanominen edellyttää asiallista syytä, työaika ei saa ylittää tiettyjä rajoja ilman korvauksia, jokaisella työntekijällä on oikeus lomaan tai lomakorvaukseen, ketään ei saa syrjiä työssä, työpaikan on oltava turvallinen jne. Työlainsäädäntö on suurelta osin pakottavaa, eli työsopimuksella ei voi sopia työntekijän kannalta heikompaa ehtoa kuin mitä laki turvaa. Esimerkiksi laissa taattu minimivuosiloma (yleensä 2,5 päivää kuukaudessa) on vähimmäisstandardi – jos työsopimukseen yritettäisiin laittaa ehto “ei vuosilomaa”, se olisi mitätön ehto ja lain määräys menisi sen edelle.
• Työpaikan käytännöt ja vakiintuneet tavat: Jos jostain asiasta ei ole kirjallisesti sovittu, mutta työpaikalla on vakiintunut käytäntö, sekin voi muodostua työsuhteen ehdoksi. Esimerkiksi, jos työpaikalla on aina ollut tapana tarjota työntekijöille tietyt edut (vaikkapa ilmainen lounas tai joustavat työajat) ja tämä on jatkunut pitkään, työntekijällä voi olla perusteltu odotus edun jatkumisesta. Tällainen vakiintunut käytäntö voi sitoa työnantajaa, ellei toisin ole sovittu. Työpaikan säännöt, ohjesäännöt ja henkilöstökäytännöt täydentävät työsuhteen ehtoja siltä osin kuin ne eivät ole ristiriidassa lain tai sopimusten kanssa.
• Työnantajan työnjohto-oikeus: Kaikkia työssä esiin tulevia yksityiskohtia ei koskaan voida kirjata sopimuksiin tai lakeihin. Siksi työnantajalla on direktio-oikeus (työnjohto-oikeus) päättää yksipuolisesti tietyistä asioista työn arjessa. Työnantaja voi esimerkiksi määrätä työvuorojen tarkat sijoittelut, työnteon menetelmät ja työnjaon, kunhan nämä määritykset pysyvät lakien ja sopimusten rajoissa. Työntekijän on työsuhteessa lähtökohtaisesti toteltava työnantajan laillisia ja asiallisia määräyksiä työtehtävien suhteen. Työnjohto-oikeuden puitteissa työnantaja voi myös muokata työntekijän toimenkuvaa jonkin verran – kuitenkin oleellisten ehtojen muuttaminen (esimerkiksi palkan alentaminen tai työajan merkittävä muutos pysyvästi) vaatii yleensä työntekijän suostumuksen tai tuotannollisen irtisanomisperusteen. Eli työnantaja ei voi yksipuolisesti heikentää sovittuja keskeisiä ehtoja, mutta voi päättää monista käytännön asioista päivittäisessä työssä.

Yhteenvetona, työsuhteen ehdot muotoutuvat työsopimuksen, lakien, työehtosopimusten sekä työpaikan käytäntöjen yhteisvaikutuksesta. Käytännössä työntekijän kannalta edullisin ehto kunkin lähteen joukosta tulee yleensä noudatettavaksi: esimerkiksi jos työehtosopimus takaa paremman ehdon kuin pelkkä laki, noudatetaan työehtosopimusta. Työnantajan ja työntekijän on hyvä tuntea alaansa koskeva työehtosopimus ja keskeinen työlainsäädäntö, sillä ne muodostavat työsuhteen vähimmäisehdot. Työsuhteessa kaikki ylimääräinen, mistä on erikseen sovittu (kuten parempi palkka tai extra-vapaat), on plussaa, kunhan ne eivät alita näitä minimiä.

Lopuksi on hyvä mainita, että työnantajan on lain mukaan annettava uudelle työntekijälle kirjallinen selvitystyösuhteen ehdoista (yleensä työsopimuksessa tai erillisellä lomakkeella) viimeistään ensimmäisen palkanmaksukauden loppuun mennessä, ellei ehdot ilmene kirjallisesta työsopimuksesta. Tämä varmistaa, että työntekijä tietää omat ehtonsa. Jos jokin ehto on epäselvä tai siitä ei ole sovittu, yleensä noudatetaan lakia tai tavanomaista käytäntöä. Työntekijällä on aina oikeus kysyä ja saada tietää, mihin hänen työsuhteensa ehdot perustuvat.

Disclaimer: Tämä artikkeli on tarkoitettu antamaan yleiskuva työsuhteen tunnusmerkeistä ja niihin liittyvistä perusasioista Suomen lainsäädännön mukaan. Se ei ole oikeudellinen neuvonta. Yksittäistapaukset voivat vaihdella, joten jos tarvitset tarkkaa ohjeistusta omaan tilanteeseesi, käänny työoikeuteen perehtyneen asiantuntijan puoleen.