Pidä hauskaa pikkurahalla

Pidä hauskaa pikkurahalla

Kun tavoitteena on säästää, tarkastellaan omaa kulutusta erityisesti viihteen osalta. Edes tiukemman budjetin tekeminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikesta hauskasta joutuisi luopumaan.

Lähes jokaisen viihdemuodon äärelle pääsee pikkurahalla, kunhan tekee valinnat viisaasti. Niin pääsee nauttimaan elokuvista, livemusiikista, rahapeleistä ja monesta muusta viihdemuodosta.

Myös ystävien kanssa voi viettää aikaa pienellä taskurahalla suuntaamalla esimerkiksi avantoon uimaan tai kahvilaan vaihtamaan kuulumisia.

Pelaa pienellä talletuksella

Rahapelien minimipanokset ovat pieniä, ja useimmiten kierroksen pelaamiseen riittää jo kymmenen senttiä. Jokaisella eurolla saa silloin jo kymmenen pelikierrosta, ja niiden ollessa voitollisia riittää budjetti vielä pidempään.

Kasinoilla on kuitenkin aina minimitalletus, jota pienemmällä summalla ei pelien ääreen pääse. Tämä raja vaihtelee kasinolta toiselle euron ja useamman kympin välillä.

Kun viihteen pariin halutaan päästä pikkurahalla, ovat Brite casinot hyvä valinta pelaamiseen. Ne toimivat Brite-nimisen maksupalvelun kautta, ja minimitalletus on usein muita maksutapoja pienempi. Matalan minimitalletuksen lisäksi etuina ovat sähköinen tunnistautuminen ja usein erittäin nopeat kotiutukset.

Jokainen Brite casino toimii vähintään yhtä hyvin mobiililaitteella kuin tietokoneella, ja pankin tunnuslukusovelluksella vahvistettavat maksut ovat sujuvia kännyköillä. Pienellä talletuksella pääsee siten pitämään hauskaa missä vain – niin kotikoneella kuin tien päällä.

Ota käyttöön ilmaiset kokeilujaksot

Erilaisia suoratoistopalveluita on pitkä liuta, ja elokuvia, kirjoja ja musiikkia voi kaikkia kuluttaa suoraan puhelimen sovelluksen kautta. Yhden tai useamman palvelun tilaaminen tarkoittaa kuitenkin useiden satojen eurojen kustannuksia vuodessa.

Lähes kaikki palvelut tarjoavat säännöllisesti edullisia tai ilmaisia kokeilujaksoja, joiden hyödyntäminen tuo ison säästön. Esimerkiksi äänikirjapalvelun voi saada käyttöön useammaksi kuukaudeksi maksutta, ja hyödyntämällä kaikki tarjoukset kuuntelee kirjoja pitkään.

Elokuvia ja sarjoja ei pääse välttämättä katsomaan täysin maksutta, mutta edullisimmat tarjoukset kustantavat vain muutamia euroja.

Tarjousjaksoja hyödyntäessä pitää muistaa vain yksi asia – perua tilaus ajoissa. Muuten se jatkuu täydellä hinnalla, ja veloitus otetaan kortilta automaattisesti.

Suuntaa avantoon tai uimarannalle

Hauskaa voi pitää myös pelkän bussi- tai junalipun hinnalla, kun suuntaa avantoon tai kesällä uimarannalle.

Avantouinti on noussut valtavaksi hitiksi, eikä sosiaalisessa mediassa voi välttyä siihen liittyviltä kuvilta ja videoilta. Sillä on todettu myös olevan useita terveyshyötyjä, jotka vain vahvistuvat säännöllisen harrastamisen kautta.

Iso osa avantouintipaikoista on täysin ilmaisia niin kauan, kun ei käytä saunoja. Edullisimmillaan saunaan pääsee alle kympillä, jos pulahdus kylmään veteen ilman löylyjä ei houkuttele.

Kesäaikaan uimarannalle pääsee ilmaiseksi, ja aurinko ja uiminen riittävät koko päivän viihteeksi. Hauskuus on moninkertainen, kun ottaa mukaan kaverin.

Hyödynnä kirjastojen monipuolinen tarjonta

Kirjastoista tulee mieleen ainoastaan niistä lainattavat teokset, mutta todellisuudessa niiden palvelut ovat huomattavasti monipuolisemmat.

Pääkaupunkiseudun asukkaat voivat suunnata heti Rautatientorin laidalla sijaitsevaan Oodiin, jonka palvelut ovat erityisen monipuoliset. Lukusalien ohella Oodissa voi pelata videopelejä, toteuttaa kädentaitoja verstaalla ja nauhoittaa kuvaa tai musiikkia studiossa.

Kaikki nämä palvelut ovat maksuttomia, ja niiden hyödyntämiseen tarvitaan vain kirjastokortti. Edes välineitä ei välttämättä tarvita, vaan kortilla voi lainata soittimia ja videoiden tekoon tarvittavia laitteita.

Vaikka Oodi erottuu palveluidensa kautta, löytyy samanlaisia mahdollisuuksia myös muista Suomen kirjastoista. Tutustu siten oman alueesi palveluihin, varaa tila ja tee vaikka kaveriporukalla oma lyhytelokuva.

Laita ilmaiskonsertit ja muut tapahtumat kalenteriin

Isommissa kaupungeissa järjestetään läpi vuoden erilaisia ilmaistapahtumia, joissa pääsee livemusiikin, teatterin ja muiden esitysten pariin.

Talvella voi suunnata esimerkiksi ihailemaan upeita valoteoksia, jotka valtaavat keskustan Lux Helsinki -tapahtuman merkeissä. Tapahtuma on täysin maksuton, ja teokset ovat kaikkien vapaasti katsottavissa.

Kesällä järjestetään puolestaan ilmaiskonsertteja, jotka keräävät keikkalavoille eturivin artisteja. Ilmaiskonsertit ovat valtavan suosittuja, ja paikan päälle kannattaakin saapua ajoissa mahdollisimman hyvän paikan varmistamiseksi.

Hyödyntämällä nämä kaikki vinkit ei budjettia tarvitse kiristää äärimmilleen, ja silti vapaa-aikaan mahtuu viihdettä. Siitä pääsee nautiskelemaan sopivissa annoksissa kotona kännykän välityksellä, konserteissa ja keikoilla sekä terveyttä edistäen.